Salukikummitoimintaa Varkaudessa

Kohtaamisia pennuista veteraaniin,
kontaktista vapaaseen juoksuun!

Teksti & kuvat Minna Pikkarainen

Tervehdys teille salukiharrastajat! Salukikummi Minna Pikkarainen Varkauden seudulta esittäytyy faktoineen ja ajatuksineen. Olen siis nelikymppinen salukin lumoama ja salukin omistava perheenäiti, kahden murrosikäisen ja uskollisesti rinnallani kulkevan miehen elämänkumppani.
Koulutukseltani olen musiikkiin erikoistunut lastentarhanopettaja, ja olen ollut elämäni aikana monenlaisissa työtehtävissä liittyen juuri musiikkiin ja työhön lasten parissa. Tällä hetkellä opetan pianonsoittoa Varkauden Kansalaisopistossa lapsille, nuorille ja aikuisille. Salukiharrastuksen lisäksi intohimonani ovat nuotit. Samoin kuin sanat johdattavat kertomusten maailmaan, niin samoin nuotit muodostavat musiikillisen tarinan, ja samalla elämyksellisen kokonaisuuden.
Saadessani ensimmäisen salukini,  Asarafi Nabonassarin ”Aragorn” vuonna 2004, en tiedostanut silloin, kuinka saluki rotuna tulisi viemään minua mukanaan. Vuonna 2004 nimike salukikummi olisi saanut suupieleni herkkään hymyyn, nyt kolme ja puoli vuotta myöhemmin tunnen peräti olevani salukikummi. Kaikkea se saluki saakaan aikaan! Olen saanut harrastukseni myötä uusia ystäviä, kaksi- ja nelijalkaisia. Hienointa on ollut tutustua niihin ihmisiin, jotka ymmärtävät salukin luonneominaisuuksia ja olen saanut keskustella heidän kanssaan rodusta saluki. Salukikummitoiminnasta yleensä ajattelen niin, että se palvelee parhaimmillaan uusia harrastajia, antaen heille intoa, tietoa, kipinää harrastaa oman salukinsa kanssa. Ja ei pidä väheksyä rentoa yhdessäoloa, yhteiskävelyä, ulkoilua, sillä menestyksen huippu on varsin kapea. On paljon harrastajia, jotka haluavat vaan nauttia yhteisestä arjesta salukinsa kanssa ilman tavoitteellista kilpailutoimintaa. Saluki edustaa minulle vapautta ja luovuutta. Ja arvelenpa, että sitä se tulee minulle aina eniten edustamaan. Nautin läsnäolosta salukini kanssa ja vietän paljon aikaani nelijalkaiseni seurassa liikkuen paikoissa ja taphtumissa, missä salukini voi myös olla mukana. Jokapäiväinen arki merkitsee minulle täyttä elämää sellaisenaan. Luonto, metsä, luontopolut ovat sydäntäni lähellä. Saluki on mielestäni parhaimmillaan pienessä laumassa, missä jokaisen yksilön eleet, ilmeet ja lauman salukikieli tulevat esille. Tulevaisuudessa toivon näkeväni ainakin kaksi omaa salukia kirmaavan pihallamme.

Varkauden salukikanta on kasvanut ainokaisesta salukista viiteen, salukien ikähaitari on tällä hetkellä neljän kuukauden ikäisestä pennusta 3,5 vuotiaaseen aikuiseen urokseen. Meidän harrastajien yhteisillä lenkeillä sain kuulla toiveajatuksena näyttelyharjoitusten järjestämistä. Niinpä salukikummina päätin järjestää toivottua toimintaa ja ensimmäiset etukäteen informoidut harjoitukset järjestettiin Sunnuntaina 9.9.07 klo 13.00 Puurtilan koulun hiekkakentällä. Harjoituskertoja oli kaikkiaan viisi, edeten aivan peruskäsitteistä jokaisen henkilökohtaisen kehäsuorituksen videointiin. Yhteensä harjoituksissa kävi 13 salukia, 1afgaani sekä 1 whippetti, tosin kaikki eivät olleet mukana jokaisella kerralla. Kirjoitan harjoituksista seuraavana yleisluonteisesti, kertoen pohdiskelujani tehdyistä harjoitteista.

”Silmäpeliä” salukin kanssa

Ennen ensimmäistä harjoituskertaa olin etukäteen miettinyt käsitettä kontakti ja mitä se pitää sisällään työskennellessään juuri salukin kanssa näyttelyharjoitusten merkeissä. Esimerkkinä salukini kontakti. Se voi olla kauempaa tarkkailua, viipyvää pitkää katsetta horisontista toiseen päätyen lopulta omistajaansa, periaatteella, kaukana mutta kuitenkin lähellä. Se voi olla myös intensiivisen lähellä olevaa vaikuttamista. Tiivistä katsetta suoraan silmiin ja läsnäoloa sekä vallitsevan tilanteen ja hetken vangitsemista.
Saluki on luonteeltaan itsenäinen, mutta kuitenkin halutessaan vahvasti läsnä. Siksi aktiivinen kontaktihakuisuus salukin kanssa on myös omalla tavallaan arvoituksellista ja yksilökeskeistä. Olen nähnyt kehissä todella kauniisti itseään esille tuovia yksilöitä, jotka ovat olleet niin tietoisia omasta olemassaolostaan, että riittää, kun ne ovat esiintyneet yksin ja vain salukina. Ilman siis mitään erityistä esittämistä.
Ja toisaalta olen nähnyt myös iloisesti ja kontaktinhakuisesti esiintyviä yksilöitä, jotka viestittävät olemuksellaan yhteistyöhalukkuudestaan esittäjänsä kanssa.  
Salukin luonteen monimuotoisuudesta huolimatta lähdin siis liikkeelle ajatuksesta, että harjoitustilanteessa on iloa, liikettä, kontaktia, ja motivaatiokeinoina toiminta ja myös makupaloja. Ja ennen kaikkea tiedostaen sen, että jokainen on oma persoonansa, sekä saluki että ihminen. Jokainen voi löytää sen oman persoonallisen tavan esittää kehässä oma saluki.

Kontaktia kehän laidalla, Johanna Männistö salukinsa Qashani Thaqib An-Nazar "Noki"
ja afgaaninsa Hienohelman Menuhin "Rasmus" kanssa

Saavuimme Aragornin kanssa hyvissä ajoin tyhjälle kentälle, jossa meitä odotti hevonen. Ei muita, kuin ratsastaja upean ratsunsa kanssa. Ja pikkuhiljaa nelijalkaiset salukiystävät täyttivät hiekkakentän jättäen kukin omat jälkensä hiekkaan. Ensin tervehtimistä, kuonojen kosketusta, ja iloa jälleennäkemisestä ja lopulta näyttelyremmit esille ja siirtymä aiheeseen, kontakti salukin kanssa. Kontaktilla tarkoitan lähinnä yleisellä tasolla, arkipäivän eri tilanteissa tapahtuvia siirtymiä tilanteesta toiseen ja samalla katsekontaktin käyttämistä tehokeinona kommunikoinnissa salukinsa kanssa joko pelkin elein tai sanojen kera. Sanat voivat toimia samalla siis tehosteena ja ikään kuin herätteenä.
Harjoittelimme ”silmäpeliä” kukin salukinsa kanssa, seisomalla salukin edessä makupala nyrkissä ja laittamalla kädet sivulle ja odottamalla salukin oma-aloitteista katseen kohtaamista omistajan kanssa. Tässä harjoitteessa ei käytetä sanoja. Ja katseen kohdatessa annetaan välittömästi palkka. Tunne on hieno, kun huomaa salukinsa tajuavan mistä on kysymys ja katseiden kohtaaminen omistajan kanssa tapahtuu joustavasti tilanteesta toiseen, myös ilman sanallista viestintää. Itse käytän tätä opittua katsekontaktia monessa tilanteessa arjen askareissa, mm. ennen kuin annan ruokakupin salukini eteen, katseemme kohtaavat.
Pohjalla ajatusmalli, että kontaktia kannattaa hakea tietoisesti eri tilanteissa salukiystävänsä kanssa.
Erityisen helppoa harjoitus on opettaa salukille, joka on perso makupaloille, mutta kaikki yksilöt eivät välitä tarjotuista makupaloista. Kannattaa siis harjoitella ensin kotioloissa, oman kodin tutuissa tuoksuissa ja ympäristössä. Sitä kautta kontaktin saaminen on helpompaa. Kuitenkin muistaen, että katsekontakti salukin kanssa on asia, joka voi olla hyvinkin syvällinen ja monitasoinen, ilman mitään ulkopuolisia mittareita. Koen, että parhaimmillani katsekontakti salukini kanssa toteutuu luonnossa liikkuessa, salukini ollessa vapaana hiukan kauempana minusta ja sen tarkkaillessa lähestymistäni, katsoen minua samalla silmiin. Siinä hetkessä on jotain, jonka varmasti jokainen salukin omistaja ymmärtää. Miten samalla hetkellä voi tuntea vapauden mukanaan tuomaa iloa ja lujaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja myös itsenäistä irrallisuutta. Edellä kuvattu on mielestäni salukin rodullisen ominaispiirteiden jaloutta. Mutta yksi asia on selvä, salukin itsenäisestä luonteen ominaispiirteistä huolimatta, saluki hakee omistajaansa katsekontaktia usein ja monella tavalla. Kaiken lähtökohtana on kunnioitus ja luottamus omaa ihmistä kohtaan, joka saa voimavaransa arjen ”onnesta”.

"Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa!", "Lutu" Kuriirin Giuseppe Gio tuumii

Kontaktista kohtaamiseen edeten hallittuun seuraamiseen

Kontaktista kohtaamiseen periaatteella;  tiedostetaan toisten nelijalkaisten läsnäolo, kuitenkin säilyttäen tietoinen kontakti ohjaajaan. Olin piirtänyt etukäteen hiekkaan suuren ympyrän ja jokainen asettui ympyrälle jättäen tilaa vieruskaveriin. Kukin käveli vuorollaan salukinsa kanssa  jokaisen osallistujan ympäri, yrittäen samalla puhumalla ja makupaloja apuna käyttäen saada kontaktia salukiinsa, palaten lopulta omalle paikalleen. Kehässä usein juuri ryhmäjuoksutilanteessa  tulee esille salukin hallittavuusongelmia, koska muut kehässä juoksevat toverit kiinnostavat niin paljon, että salukin juoksu saattaapi näyttää lähinnä kuin hirven vasan hoipertelevalta liikkumiselta. Siksi on hyvä harjoitella jo nuoresta iästä hallittua kohtaamista muiden salukien kanssa.

Kohtaamisia salukin pennuista lapsiin. Etualalla Mira Kärki ja salukinsa Aziz Bavar "Amir"

Kohtaamisharjoituksia on useita erilaisia, ja jokainen voi keksiä itse niitä lisää. Luovuus on voimavara monelle sektorille. Yllättävän hyvin kaikki salukit tekivät kohtaamisharjoitteen ja omistaja sai välillä paljonkin huomiota, mutta välillä myös muut nelijalkaiset ystävät kiinnostivat.

Astrid Weidner, Aziz Cyrus ja seuraamisen opit

Ideaalisessa seuraamisessahan avainsana on juuri kontakti. Toki kaikki tiedostavat ToKo:a harrastavien intohimon erilaisiin kontaktiharjoituksiin saavuttaakseen täydellisen kontaktin koiransa kanssa. Koira siis seuraa tiiviisti omistajan rinnalla tarkkailen intensiivisesti omistajan jokaista liikettä ja elettä. Mikä unelma, ja varsinkin vaikeus salukin kanssa toteutettaessa. Saluki, joka tunnetaan rotuna itsenäisenä tarkkailijana, asettaa kyllä haasteita tavoitteeseen pääsyyn.
Ehkäpä on syytä hetkeksi pysähtyä ja miettiä, että mitkä ovat ne perimmäiset tavoitteet harjoiteltaessa seuraamista juuri salukin kanssa. Tarvitseeko salukin toimia kuin me esittäjät vaadimme ja haluaisimme, toivoen tiivistä kontaktinhakuisuutta seuraamisen aikana, vai riittääkö, että saluki omana itsenään, eleettömästi liikkuen ja kantaen itsensä kauniisti, saa aikaan harmonisen vaikutelman esittäjänsä kanssa?
Harjoiteltaessa seuraamista piirsin hiekkaan n.parikymmentä metriä pitkän suoran viivan, ja jokainen harjoitteli liikkumista yhdessä salukinsa kanssa, salukin seuratessa vierällä välillä oikein mallikkaasti ja välillä ihastellen lähinnä lajitovereitaan ja näyttäen taidokkaita hyppysuorituksia. Iloa ainakin löytyi, pentujen ja nuorten yksilöiden ollessa kyseessä, ilo ei saisikaan kadota yhteisistä harjoitushetkistä.
Tavoitteena siis pystyä lopulta juoksemaan viivasuoraa salukimaisen tyylikkäästi, niin, että salukin etu- ja takaliikkeet tulisivat esille parhaalla mahdollisella tavalla. Suoran lopuksi saluki ohjattiin juoksemaan ulkokautta ympäri, esittäjän käden- ja vartalon ohjauksen avulla. Tässä harjoitteessa suurimpana vaikeutena koettiin juoksulinjan suoruuden säilyttäminen eli varsinkin juostessa takaisin kohti ”tuomaria”, juoksulinja yleensä muuttui joko linjaten vasemmalle tai oikealle, minkä seurauksena myös salukin liikeradat muuttuivat. Mutta tässä asiassa tapahtui paljon edistymistä useiden harjoituskertojen myötä. Harjoittelimme viivasuoran juoksun lisäksi seuraamista työstämällä kolmiojuoksua. Kolmio - käsite oli täysin uusi parille harrastajalle, joten piirsin hiekkaan kolmion ja työstimme konkreettisesti kolmion juoksua. Sinänsä hyvä aloittaa seuraaminen suorajuoksusta ja siirtyä siitä kolmiojuoksuun. Ikään kuin perusteista jatkoon periaatteella.

Entäpä salukin persoonallisuus ja tempperamenttierot yksilöittäin ja niiden vaikutus suoritettaviin harjoituksiin? Siinäpä kiehtova ja laajakin aihe. Joka tapauksessa persoonallisuuserot, onko saluki ikäänkuin ”outgoing” eli ulospäinsuuntautunut tai tasaisen flegmaattinen, vaikuttavat paljon kehätyöskentelyyn ja valittaviin motivointikeinoihin. Selvä on, että helpommin ”syttyvä” yksilö on kehässä liikkeiden puolesta helpommin esitettävä, tempparamentiltään hitaampi yksilö taas vaatii enemmän tsemppausta ja innostamista esittäjän elekielen ja sanojen avulla. Samoin kuin tulisi tiedostaa salukinsa tempperamentti ja luonteenpiirteiden monet vivahteet, tulisi myös olla tietoinen rakenteellisista vahvuuksista ja heikkouksista. Ei ole olemassa täydellistä salukia. Niin kuin ihminen on inhimillisyydessään vajavainen, niin myös saluki kaikkinensa.
Ja juuri tämä fakta tekeekin näyttelyharrastuksesta mielenkiintoisen ja kiehtovan. Kun kehässä on useita yksilöitä, jotka joiltakin osin ovat erinomaisia, ja toiselta osin puutteellisia, niin kilpailu kehässä on aitoa ja myös silloin esittämisen taidolla on merkitystä. Hyvä esittäjä osaa tuoda esille juuri ne salukin vahvuudet. Ja myös peittää ne heikkoudet, tai tuoda niin hyvin esille ne vahvat puolet, että heikkoudet jäävät kokonaan huomaamatta.

Asettamisesta vapaaseen esittämiseen

Tasapainoinen, vakaa, luonnollinen näyttelysento. Siinäpä haaste! Kannatan tiettyä luonnollisuutta salukin asettamisessa näyttelyasentoon, samoin kuin levollisuutta ja rauhallisuutta esittäjältä itseltään. Salukin ei tarvitse olla ”kurkena” kehässä, kurkotellen taivaita kohden. Riittää, että saluki on aseteltu niin, että katsottaessa sivusta päin, perusrakenne linjoineen tulee esille oikealla tavalla.

"Hyvä asento on kaiken perusta", näyttelyasentoon asettamista
harjoittelemassa "Dhali" Vared omistajansa Mari Raatikaisen kanssa

Harjoittelimme esittämistä kokonaisuudessaan niin kuin se laatuarvostelussa tapahtuu eli kehäjuoksu, etu- ja takaliikkeet suorajuoksun tai kolmiojuoksun avulla, näyttelyasentoon asettaminen ja vapaa esittäminen. Huomioimme, kuinka jollekin yksilölle sopii erityisen hyvin vapaa esittäminen, saluki vaan yksinkertaisesti seisoo luonnollisen kauniisti ja aivan pienin liikkein esittäjä korjaa esim. takajalkojen asentoa. Harjoiteltaessa asentoon asettamista pennun tai nuoren salukin kanssa, kannattaa harjoitukset aloittaa oman turvallisen kodin seinien sisäpuolella. Ylimääräiset häiriötekijät ovat silloin poissa näköpiiristä ja aistit eivät toimi niin valppaana. Kuitenkin aina tulee muistaa, että harjoituksista ei saisi tulla liian ”kunnianhimoisia”, vaan ilo täytyisi säilyä harjoituksissa.

"Namia mulle, nauha sulle", tuumii "Lutu" Kuriirin Giuseppe Gio
omistajansa Tiina Lundbergin vierellä

 Videoimme viimeiset harjoitukset ja katsoimme myös jälkeenpäin jokaisen kehäsuorituksen. Ja olimme tyytyväisiä kokonaisuuteen, mitä näimme videolta. Kehäsuoritukset olivat jo mallikkaita ja ennen kaikkea oli ilo huomata, että salukit olivat varsin innolla toteuttamassa yhteisiä harjoitteita.
Ja toki nauttivat myös vapaasta juoksusta ja rennosta yhdessäolosta harjoitusten jälkeen.
Yhdessä on mukavaa ja kannustavaa harjoitella!

Näyttelyharjoituksista luontopoluille

Luonto on lähellä sydäntäni ja olenkin ristinyt salukini ”metsäsalukiksi” tai toisella nimikkeellä ”musta varjoni”. Sitä se todella on. Yksilö, joka on omimmillaan juuri metsässä. Sen ovat myös kaikki Aragornin nelijalkaiset ystävät saaneet todeta. Aragorn kulkee omia polkujaan varjon lailla, seuraten kauempaa kulkuamme, itsenäisenä kulkijana, kuitenkin tietoisena läsnäolostamme ja matkamme suunnasta. Ja yhdessä on kuljettu pitkin metsiä ja mantuja. Jatkossa siis luvassa edelleen osana salukikummitoimintaa useita metsämaisemien täyttämiä luontopolkuretkiä salukien kanssa. Keväällä 2008 tarkoitus järjestää perehdyttäminen maastojuoksutoimintaan. Tulevasta salukikummitoiminnasta ilmoitetaan siis Salukikerhon keskustelupalstalla tiedoitteissa.

Ja muistakaapa, että aina voi ehdottaa uutta toimintaa, ideoita, tapahtumia. Pienestäkin ideasta voi kasvaa varsin varteenotettavaa toimintaa salukikummitoiminnan tiimoille. 

Toivotankin teille intoa sekä iloa harrastaa ja ennen kaikkea nauttia yhdes-säolosta salukien kanssa! On ilo harrastaa yhdessä!

Yhteistyö terveisin,
salukikummi

Minna Pikkarainen ja salukinsa Asarafi Nabonassar